torstai 3. elokuuta 2017

Koulureppu täynnä pelkoa?

Tunnen tytön, joka on kiltti, lahjakas, vähän omanlainen. Alakoulussa pitkän aikaa koulukiusattu, eikä loppua näkyny tulevan. Vanhemmat ja sukulaiset huolestu jo aidosti, peläten, mitä tästä pitkällä aikavälillä seuraa.

Opettaja ei kuunnellu vanhempia, syytti tyttöä kaikesta. Vuosia kulu, tytön ainutlaatusuus tuntu enemmän tytölle vaan rasitteelta, ku voimavaralta. Terveydenhoitaja huolestu jatkuvista käynneistä hänen luona, koulukuraattori lopulta otti yhteyttä kiusaajien ja kiusatun vanhempiin saaden kaikki saman pöydän ääreen.

Terveydenhoitajan ansiosta tämä tyttö nyt palaa kesälomilta kouluun iloisena ja odottaen uutta lukukautta ja kavereita.

Toistuvan kiusaamisen kohteeksi joutuu vuosittain 6-10% peruskoululaisista. 25% koululaisista joutuu jossain vaiheessa koulutietä kiusatuksi.

Kesälomien loppuminen on ihan oven takana. Osa peruskoululaisista palaa siis lomalta paikkaan, joka pelottaa, ahdistaa, itkettää.  Paikka, jonka pitäis rakentaa lapselle/nuorelle pohja elämään, tuntuu paikalta, missä pahimmillaan oma ihmisarvo on uhattuna.

Kerron toisen tarinan, jonku ajan takaa, ajalta, jollon ei ollu snäppiä, whatsappia tai muitakaan, nykyään kiusaamiseen käytettyjä kanavia.

Tunnen tytön, joka heti alaluokilla oli leikeistä ulos jätetty, syrjitty. Tyttö kuitenkin viihtyi koulussa, pärjäsi hyvin ja oppi asioita. Tunneilla oli kivaa. Erityisesti siksi, että kiusaaminen harvemmin näkyi opettajan edessä ja tyttö sai olla rauhassa.

Kiusaajia oli monia, monesta eri ikäluokasta. Kiusaaminen jatkui vuosia, syöden tytön itsetunnon, hyvin pitkäksi aikaa. Tunne omasta viallisuudesta vaan vahvistu vuosi vuodelta. Eikä auttanut asiaa, vaikka tyttö uitti koulumatkalla lopulta yhden yläluokkalaisen pojan kuraojassa. Kiusaaminen loppu siltäosin, mutta pitkään jatkuneella kiusaamisella on aina seurauksensa.

Kiusaamisesta tiedettiin koulussa ja kotona, mutta sitä ei saatu loppumaan. Tyttö pelkäsi puhua asiasta, koska ajatteli tilanteen vain pahenevan puhumalla. Kiusaaminen loppui, kun tyttö vaihto koulua ja kuntaa.

Koulukiusaamiseen täytyy puuttua heti ja tehokkaasti. En ymmärrä, miksi sitä niin monen opettajan toimesta vähätellään. Miksi niin monen koulukiusaajan äiti toteaa vain, että "eihän meidän kultamuru sellaista..". Miksi kodin ja koulun välinen yhteistyö ei toimi riittävän usein näissä asioissa? Miksi kiusatun pitää vaihtaa koulua?

Koulukiusaamiseen puuttuminen tarvitsee vain ja ainoastaan halua. Halua koulussa tehdä vaativat toimenpiteet, halua kotona opettaa oikeanlaiset käytösmallit, sekä tarvittaessa oikeanlaiset rangaistukset. Halua tarjota apua kiusatulle, mutta myös kiusaajalle. Halua huomata se ilmapiiri, mikä vallitsee aivan liian monessa luokassa.

Toivon, että koulujen alkaessa, kun näette koululaisia kouluteillä, kaupoissa, ihan sama missä, ootte halukkaita huomaamaan, jos toisen reppua revitään selästä tai meno näyttää muuten kummalliselta. Uskallatte puuttua. Osa kiusaamisesta on niin vakavaa, että se täyttää rikoksen tunnusmerkit ja silloin oikea selvittelijä on poliisi.

Liian moni peruskoululainen joutuu pelkäämään. Liian monelle kiusaaminen aiheuttaa pitkällä aikavälillä syrjäytyneisyyttä, sosiaalisten tilanteiden pelkoa, pahimmillaan itsetuhoisia ajatuksia ja masentuneisuutta.

Puuttumalla tiukasti koulukiusaamiseen (muutenkin, kuin hankkimalla Kiva-koulun leiman), voi koulu, opettaja, kuraattori, kuka vain, tehdä älyttömän suuren teon oppilaan tulevaisuutta ajatellen.

Oon onnellinen, että mun peruskoulu on ollu jo pitkään ohi. Somen myötä kiusaaminen on vain helpottunut, se on myös helppo pitää salassa.

Toivon, että tulevalla lukukaudella asiaan puututaan entistä tiukemmin, nopeammin ja suoremmin. Että tieto kulkee kotien ja koulun välillä, että se pelokas alakoululainen vois ens syksynä mennä hyvillä mielin takaisin kouluun.

Ihanaa alkavaa syksyä kaikille!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti