maanantai 6. maaliskuuta 2017

Matkailusta voimaa kaupungille

Moimoi!

Seuraavaksi mulla pitäis varmaan vähän avata teille niitä mulle tärkeitä vaaliteemoja, tai ylipäätään asioita, miksi lähen tähän kisaan matkaan. 

Mun teemat pyörii aika pitkästi nuorten ja matkailun ympärillä. Nuorille täytyy luoda työpaikkoja, joita esimerkiksi matkailun ja kulttuurin kehittäminen saisi aikaan. Työpaikkoja voisi lisätä myös tukemalla pienyrittäjiä paremmin, ostamalla paikallisia palveluita ja tarjoamalla enemmän asiantuntija-apua yrittäjille, esimerkiksi.

Vasta joku valitteli, että pienyrittäjät ei halua laajentaa toimintaansa ulkomaille. Siihen on varmaan syitä, mutta yks on se, että tukea kansainväliseen toimintaan on tarjolla vain vähän. Siihen vois kaupunki satsata enemmän. 

Aasian matkailu kasvaa hirmu kyytiä ja Oulun olisi hyvä päästä siihen kisaan mukaan. Yhessä oululaisten kanssa täytyisikin miettiä, mikä olis kannattavin vaihtoehto tähän. Voisiko se onnistua esimerkiksi avaamalla lentoreitti välille Oulu-Ivalo, jolloin useita viikkoja Lapissa viettävät aasialaiset voisivat tulla lyhyen lennon päässä olevaan Pohjoisen Skandinavian pääkaupunkiin? Turisteille pitäis tarjota paketteja, joissa Oulu on koplattu yhteen Lapin matkakohteiden kans. 

Oulu on kaupunki meren rannalla. Miten me saisimme sen paremmin näkyviin? Ennenkaikkea, miten saisimme sen tuotteistettua niin, että se kehittäisi sekä ulko- , että kotimaanmatkailua? Viime vuosina valtuusto on näyttänyt peukkua ranta-alueiden kehittämiselle, joka on enemmän kuin hyvä. Vaan mitä me niillä ranta-alueilla nyt sitten tehhään? Siellä pitäis olla monenlaista toimintaa omille asukkaille ja vieraille. Ihan vaa tämmösenä ajatuksena. Oulun merellisyyttä ja sen näkyvyyttä (muuallekin kuin Oulun torille) jokatapauksessa täytyy kehittää. 

Oulun kaupunki voisi myös järjestää enemmän tapahtumia. Ja vaikka tämä onkin matkailua ajatellen enemmän kesäkaupunki, niin myös talvisin. Esimerkiksi kunnollinen joulutori. Sellainen, jota tullaan kattomaan kauempaaki. Sellanen, joka saa sut haukkomaan henkeä.

Nää on sellasia asioita, joilla me saatas Oulu nousuun. Asioita, joilla saahaan verotuloja, joilla luodaan työpaikkoja, autetaan syrjäytyneitä ja opastetaan alottelevia yrittäjiä. Ja onhan noille verotuloille paljon muutaki käyttöä, vaan tuollasista asioista minä itte haaveilen. Jatkuvan säästämisen vaihtoehto on se, että tänne saahaan lisää rahaa jostaki. Ja matkailu olis hyvä keino. 

Siinä ois ne mun tärkeimmät missiot, tottakai on paljon muitaki mulle tärkeitä asioita. 

Vaan kaikista tärkeimpänä just nyt tähän hetkeen piän sitä, että me nuoret osallistutaan näihin vaaleihin. Meijjän on aika herätä tähän päivään ja ymmärtää, että nää vaalit kuuluu kaikille täysikäsille oululaisille. Enkä jaksa uskoa, että meitä nuoria ei kiinostaisi, mitä meidän kotikaupungille kuuluu ja mitä sille kuuluu neljän vuoden päästä. 

Jos heräsi kysymyksiä asiaan liittyen, nii kysykää. Oon kova likka puhumaan nii vastaan mielellää kyllä! 

Auri







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti